|
30.03.2012 - 23:37
puunainen
punainen odottaa pimeästä polullesi notkahtaa
hiljaa huokaa
ja huojuen
pyynnöstä polvistuu
ja pölkyksi putoaa
puunainen punainen silmät sammaleesta sumuiset varpaankänsät varpuiset olkavarret oksanhaaraiset hiukset hiilenharmaata korvakorut kolmesta kirvasta kannoilla keinuu puhdittomana palvoo koskemattomuudesta kuivuu puunainen punainen kynsii kuortaan kohmeista ja jäljen kaarnaan kaivertaa verenpunaisen ja tuohtuneena tanssii huokaa hiljaa huojuen polvellesi puutuen maahan mustana maatuen purkkaasi pöyhien lipaiset liekin ja poltat sen ja puunainen punainen palavana poistaa pimeyden
(Runotorstain haaste nro.240: punainen)
09.03.2012 - 14:59
...pitkä aika on kulunut siitä kun viimeksi olen tänne mitään kirjoittanut... maatunut on lumen alla nukkunut talviunta.. :) ei sentään. puolitoista vuotta sitten avasin tämän blogin. nimeksi syntyi maatuneen unia. ensin luulin, että se olisi vain blogin nimi, ehkä joskus runokokoelmankin, mutta se alkoi kasvaa mielessä. että se on muutakin kuin pelkkä nimi, enemmän kuin sanoja ja runoja. se alkoi kasvaa kuviksi lavalle, lavastukseksi, valokuviksi, tunnelmiksi, ääniksi. opinnäytekonsertiksi. kansanmusiikkia kun opiskelen niin hyvin arkaaisia, muinaissuomalaisia, shamanistisia ääni-ideoita nousi mieleen. jouhikkoa, kanteletta, jotain paimenhuilua... ehkä jotain unenomaista soundia jostain ei-kamu soittimesta, vibrafoni tai vastaava... unet siis kasvoivat, muhivat kevään, kesän, yrittivät jäsentyä. runojen pohjalta improsin ja säveltelin, kuljin sumussa ja epävarmana mitä tästä voi tulla, mutta intuition kuljettamana. ja hiljalleen valikoituivat käsiohjelmaan tulevat, äänimaiseman vaikuttajina ja inspiroijina olevat runot. niistä muodostui tarina, kaari, polku. matka itseen, voimaantumiseen, oman syvimmän voiman ja tasapainon lähteille. kaiken epävarman hakemisen, kokeilun, uskalluksen ja epätoivon kanssa tasapainoilun, itsensä avaamisen ja sielunsa vuoksi pelkäämisen, mutta halun näyttää se rehellisesti ja täysin, kaiken tämän ja monen muun tuloksena syntyi Maatuneen unia - sanaton runoteos. äänimaisemallinen, arkaainen, yhtenäinen musiikkiteos, joka kulki jossain musiikkikonsertin ja teatterin välimaastossa. parin viime kuukauden stressin, viime viikkojen pienoisen jännittyneisyyden ja parin viime päivän oksentavien perhosten kanssa elelyn jälkeen koitti toissailtana hetki, jolloin avasin sieluni puolelle sadalle katsojalle ja kuulijalle. näytin tarinani, sisäisen matkani, tuskani ja ahdistukseni, kaikesta irti päästämisen ja voiman löytymisen. kanssamuusikoideni ja ääni- ja valomieheni kanssa loihdimme lavalle syksyisen unenomaisen metsän, kuunvaloisen lammen, palavan talon ja tuulet. minun valveuneni. yhteistyön voima ja taika on aina yhtä hämmästyttävää ja kaunista. kuinka pystyy niin vähällä välittämään muille sen mitä haluaisi näyttää ja työryhmä ymmärtää ja osaa näyttää, soittaa, tehdä juuri sellaista mitä haluan ja enemmän. sellaista mitä en edes osaa tiedostaa ja sanoiksi pukea. se on kaunista. maatuneen unia kosketti, puhdisti, herkisti, inspiroi. sai yleisön aploodeeraamaan seisaaltaan. hämmentävää, että voi omalla itsellään, sielullaan koskettaa niin. nyt on helpottunut, rentoutunut, tyytyväinen, kaikkensa antanut, mutta kokonainen ja täysi olo. voimakas. avautunut. kukoistava. herännyt.
teoksen käsiohjelmatekstit ja julistekuva sivut-osiossa: http://maatuneen.vuodatus.net/page/konsertti 15.10.2011 - 12:57
...kuinka suuren muutoksen tunnelmaan voi yhden kirjaimen vaihto tuoda...
aamu siivilöityy pisaroina karvoillesi
yö nousee savuna ilmaan
vain peurat ovat liikkeellä tähän aikaan (edellinen versio: http://maatuneen.vuodatus.net/blog/2842804)
15.09.2011 - 20:47
katson sinua yössä
liekkien varjoissa kuiskivat nimeäsi ne, joilla ei enää ole ääntä
varjot ahmivat tulta sinä varjoja kohta meillä ei enää ole valoa
loputon yö palaa
27.07.2011 - 12:25
piirrän käteeni viivan
se alkaa kasvaa kohti sormenpäitä juurtuu toisesta päästä olkapäälle kiemurtelee kasvoille haarautuu rinnoille tekee tribaaleja selkään
matkaa kaarrellen jalkoja pitkin kuin etsien jotain hamuaa nilkkoja ahnehtii itsensä varpaiden yli
täyttää pintaa juureutuu lihaan
kunnes polut versovat lehtiä ohi ihoni rajojen
23.05.2011 - 22:01
olen rakastanut ilman tekoja tehnyt ilman rakkautta puhunut ilman sanoja huutanut äänettä
juossut vain sentin raahautunut yli kilometrin
tanssinut torsona ilmassa maalannut kädetönnä tyhjyyttä laulanut sydän auki kaiun hiljaisuuteen ulvonut kuuta kuiskaten
olen uneksinut todellisuuden ja todennut unen
äänettä pimeydessä
kello herätti minut aamulla enkä nukkunut
04.04.2011 - 21:38
suopursuja varpaissa
harmaiden kuusten rahinassa mustat silmät kuljettavat syvyyteen lempeyteen
hiljaisuuteen
jos rajan tuolla puolen muita olikin en niitä enää näe
unohdan talot ja polut kosketuksen
vyötän ruusuilla itseni kaarnaan
10.03.2011 - 23:39
aamu siivilöityy pisaroina kasvoillesi
yö nousee savuna ilmaan
vain peurat ovat liikkeellä tähän aikaan
10.03.2011 - 22:58
sade on tatuoinut kyyneleet ihooni aurinko ei tule tänne se ei tunne tätä maata ei tunne minua
veranta vaikertaa rapistunut puu kasvaa naavaa rikkaruohoa väleistä lautojen
märkiä lehtiä liimaantuu ikkunaan
makaan itkeneillä laudoilla läpi kuistin katon ihon puun tippuu hiljainen vesi suolaan huuhtoutuneena
(Runotorstain haaste nro.198: tunne)
20.02.2011 - 12:23
räyhähenkiä katolla
riehakkaina raikkaina roihuavat ruokkivat toisiaan riipivät puuta
ja räystäistä valuu routa
kipunoi pakkanen pimeässä riehaantuu ripaskaan rahvaan kanssa
tuli tulta vasten tanssii tähtien tahdissa
tuhkaan asti
(Runotorstain haaste nro.195: rieha) |
Kirjoittaja
Peurajumala
tuulten maalaamia sanoja, kehooni maatuvia unia. runojani matkojen varrelta.
kaikki runot ja tekstit ovat omiani, ellei toisin mainita. kunnioitathan tekijänoikeutta etkä käytä niitä ilman lupaani. kiitos.  
|